Älä niele, ennen kuin pureskelet

Luento 2 - Informaation haasteet, digitalisaatio ja oppiminen

Digitalisoituminen on suomalaisissa kouluissa kuuma peruna, joka ei näytä jäähtymisen merkkejä. Ja miksipä näyttäisikään, kun ympäröivä yhteiskunta siirtyy yhä tarmokkaammin verkko- ja teknologiaviestinnän pariin. Kuten luennolla todettiin, digitalisaation seuraukset ovat vielä arvailujen varassa. Osviittaa ja aavistuksia kuitenkin on niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan. Luentojen perusteella digitalisaation avainsana vaikuttaisi olevan jakautuminen. Niin globaalilla kuin valtiokohtaisella tasolla on yhä selvemmin informaatioköyhiä- ja rikkaita alueita, ammatit saattavat eriytyä ala- sekä yläluokkaisiin ja ihmisryhmiä erottaa yhä useammin digitaalinen kuilu; toiset ratsastavat kehityksen aallonharjalla, kun taas toiset putoavat kyydistä.

Kysymys kuuluu, kuinka opettajien tai koulujen tulisi reagoida digitalisaatioon? Luennolla olleista valtaosa oli sitä mieltä, että muutokseen on vastattava ehdottomasti. Tämä pitää varmasti paikkansa, sillä koulun ei auta jäädä kehityksen kelkasta. Kuinka voisimme kasvattaa lapsia kohtamaan tulevaisuuden haasteita, jos roikumme kiinni menneissä? Ajanhermolla pysytteleminen alkaakin olla edellytys koulumaailmassa, mutta toisaalta kriittisyyden tärkeydestä muistutetaan jatkuvasti.

Digitalisaation hypetyksessä opettajalta vaaditaan ennen kaikkea harkintakykyä.On selvää, että joissain yhteyksissä teknologia helpottaa arkea ja opiskelua. Tällaisia ovat esimerkiksi sähköistyvät yo-kirjoitukset, sähköiset tentit tai vaikkapa luokkahuoneista löytyvät dataprojektorit. Liian usein digitalisaatiota näkee kuitenkin toteutettavan vain sen itsensä takia. Laitteet ja opetuspelit eivät juuri anna lisäarvoa opetukselle, jos niiden taustalla ei ole didaktista tai pedagogista ajattelua. Jotta opetuskokonaisuus olisi toimiva, opettajalta vaaditaan paitsi tietoteknistä taitoa ja ymmärrystä, myös opetusopillista ja kasvatuksellista näkemystä. Toimivimmillaan tietotekniikka on luonnollinen työväline muiden ohessa. Lyhyesti ja kärjistetysti; älä niele, ennen kuin pureskelet, äläkä käytä, jos et perustele. 

 

Opetusmetodiensa pohtimisen lisäksi opettajan tulisi harkita, millaista mallia teknologian käyttöön tarjotaan. 2000-luvulla syntynyt sukupolvi hallitsee jo lähes poikkeuksetta laitteiden käytön, mutta kriittisyys ei synny lapsissa itsestään. Internet verkostoineen on luonnollinen osa yhä nuorempien lasten elämää, mikä asettaa kasvattajalle uudenlaisia haasteita. Kuinka puhua esimerkiksi lähdekriittisyydestä tai kuvien jakamiseen liittyvistä riskeistä pienten lasten kanssa? Kotona ja koulussa tarjotun esimerkin voimaa ei sovi vähätellä. Toisaalta esimerkiksi somen tai puhelimen käytön normit elävät vilkkaasti – nykyään on hankala sanoa, sopiiko tunnilla tai luennolla käyttää puhelinta, saako ravintolaseurueessa päivittää Instagramia, ketä periscopella voi kuvata tai mitä keskustelupalstalla kannattaa sanoa. On hyvä huomata, että kasvattajat osallistuvat uusien normien luomiseen esimerkillään ja asettamillaan rajoilla.